Long distance relationship

Nyt ollaan kotiuduttu taas kylmään Iowaan, kuumeen ja nuhan kera.
Välillä tulee mieleen et pitäisköhän tää blogi olla kokonaan vaan kutsutuille, varsinkin nyt, ja pitää oikeasti kunnon päiväkirjana. Mutta en mä taida nyt ihan siihen kumminkaa ryhtyä. Mulla on just tällänen avautumis fiilis mulle todella tärkeästä asiasta. Ehkä ketään ei jaksa ees lukea näin pitkälle asti;) Joskus varmasti nauran itelleni, tai sitten itken että mitä mä oon taas mennyt höpöttämään tälläsiä julkiseen blogiin. Eli siis jos ei kiinnosta mun Love guruilut niin skipatkaa suosiolla! :DD
Jotku ainakin tietää että oon seurustellut mun poikaystäväni kanssa tän vaihtovuoden, joka siis asuu Suomessa. Moni ihmettelee aina miten me tähän pystytään, mistä oikeen puhutaan ja miten toisen voi ees jättää Suomeen? Noita mä ainakin mietin ennen lähtöä ja etin kuumeisesti vaihtariblogeja missä ois sama tilanne. En mä voi vieläkään mitään selviytymisopastakaan kirjottaa tästä, mutta tässä nyt vähän ajatuksia ja sen sellasta.
Eihän se tosiaan ollutkaan helppoa jättää toista kotiin, mutta emmä voinu sitä matkalaukkuunkaan pakata vaikka kuinka kovin oisin halunnut. Whatsappit, kikit, skypet ja kaikki muut on helpottanu asiaa kyllä ihan älyttömästi. Mutta ei se ikävä silti yhtään mihinkään katoo.. Välillä on tullu puhuttua skypessä monta tuntia, tuntuu kun mitään välimatkaa ei oliskaan. Joskus on jopa tullut myös nukahdettua toisen ''viereen'' skypessä:D haha. Onhan sitä myös monet kyyneleetkin tullu vuodatettua. En oo enne ollut mitään kauheen mustasukkasta tyyppiä, mutta nyt tää välimatka on saanut mut mustasukkaseksi. sekä kiitos yhden pojan joka joskus niin pahasti loukkasi. Nyt aattelette että mun poikaystävä on pettänyt mua, ei oo, eikä oo koskaan menettänyt mun luottamusta:) Mutta eiköhän se oo ihan suht ymmärrettävää että kun on monta tuhatta kilometriä välissä eikä näe pitkään aikaan, niin vähän tulee mustasukkaseksi? Oon vaan tosi kateellinen et jotkut muut saa tehdä hänen kanssa kaikkea mut mä en saa. Haluun omastani kumminkin pitää kiinni;)
Mun tunteet ei oo todellakaan kadonnut vaikkei moneen kuukauteen olla nähtykkään, mun mielestä tää on vaan vahvistanut. Onhan meilläkin riitoja enemmän tai vähemmän tyhmistä asioista. En voi sanoa että oisin ollut täydellinen/ helpoimmasta päästä oleva tyttöystävä tän aikana. Oon nostanu meteliä tyhmistä asioista ja hetken päästä oon taas miettiny että kuinka tyhmä oonkaan, koska välimatka tekee jo tästä tarpeeks ''hankalaa''. Mulla on vaan maailman paras poikaystävä joka jaksaa kärsivällisesti oottaa ja kuunnella mun tyhmiä juttuja ja joskus valituksiakin. En mä vaan millään malta odottaa sitä tunnetta kun pääsen hyppäämän hänen kaulaan lentokentällä, tiiän nyt jo et siinä vaiheessa oon vaan maailman onnellisin tyttö.
Vaihdon aikana seurustelu jakaa mielipiteitä, esim. ''Miksi tuhlata aikaa siihen, ollaan kumminkin nii nuoria'' yms. En mä tiedä miksi ei vois seurustella? Jos oikeesti haluaa niin kyllä sen saa toimimaan vuoden aikana. Jos ei, sitten se ei vaan toimi. Oonpas taas fiksuna :) Saan omasta mielestäni tän kuulostamaan tosi helpolta, en mä sano että se on helppoa, mutta ei se oo mahdotontakaan. Tiedän ihmisiä kenellä ei oo seurustelu kestänyt koko vuotta, jotku sanoo että se oli helpottavaa. Ite kun miettisin mun kohdalle, niin mun koko maailma varmasti romahtaisi

Meidän suhde on oma pitkä tarinansa, mutta ennen kuin lähin vaihtoon ei oltu seurusteltu kuukauttakaan. Vaikka mä vasta oonkin niin pieni, niin mä oikeasti haluan olla aina poikaystäväni kanssa:) Sen takia mä en oo hetkeekään katunut sitä päätöstä että ruvettiin seurustelemaan niinkin ''viime tipassa''. Se on kumminkin ''vain vuosi'', mutta samallahan se tuntuu aika isolta näin pienen ihmisen elämässä :D Ja niin kyselin yhdeltä kaverilta joka oli semesterinä vaihdossa että miten heillä on mennyt vaihdon jälkeen. Kuulemma tuntuu kun ois '' vasta rakastuneita'' ;) , joten eiköhän tolla mennä hyvillä mielin parit viimeiset kuukaudet. Mulla on ollut moniakin omasta mielestäni ihania ja äidin mielestä naurettavia ideoita. Oishan se nyt ihan mahtava vaan ilmestyä oven taakse ja sanoa että täällä mä oon! :D Ehkä mä kumminkin odotan suosiolla kesään, ja vietän ihan älyttömän mahtavan kesäloman, niin poikaystävän kuin kavereidenkin kanssa :) Harmittaa ihan älyttömästi että ylppärit jää välistä, mut ei sille nyt mahda mitään. Mutta joo, eiköhän se tiivistettynä mee sillä tavalla että luottamus on vaan avain onneen. En mä itse rupeis stressaamaan siitä että miten menee etukäteen jos on lähdössä vaihtoon. 

Voin vaan kiittää mun poikaystävääni siitä kuinka kärsivällinen se on ollut kaiken kanssa <3 :) Rakastan sua ihan älyttömästi!

Voi olla että huomenna mua naurattaa ihan älyttömästi tää mun amorin päiväkirja ja tää pääsee roskakoriin :D